Något annat än det här

Minä olen ollut matkalla jo kauan. Minulla ei ole ollut päämäärää vaan tärkeämpää on ollut matka eikä suinkaan se määränpää, niinkuin eräs yksisilmäinen laulaja asian ilmaisee. Voisi kai sanoa, että nykyinen matka alkoi muutosta Turkuun, sieltä vaihtoon Newcastleen, jonka jälkeen alkoi Suomen matalalento-osuus, joka pakotti minut tekemään joidenkin näkökulmasta radikaalinkin päätöksen. Jätin Suomen maankamaran ja matkani jatkui ensin Egyptin Hurghadaan, sieltä suurten mullistusten jälkeen Pirttikoskelle, parin kuukauden jälkeen taas Hurghadaan, sieltä Länsi-Afrikan ”hymyilevälle rannikolle” Gambiaan (johon en muuten ikinä elämässäni enää palaa) ja hieman sivistyneempään Senegaliin. Gambiasta lähdin kohti Sharm el Sheikhiä, jonka jälkeen Suomen kautta lähdin kohti Kosin kaunista saarta. Vähän yli viikko sitten sanoin hyvästejä, joissa oli jälleen lopun alkua tai oikeastaan kai jo lopun loppua ja uuden alkua. Kun lähdin Kosilta, en sanonut hyvästejä ainoastaan rakkaille kollegoilleni, vaan myös koko kahden vuoden rupeamalleni oppaana. Olin rikkaampi kuin koskaan ennen: ystäviä, tuttavia, kokemuksia, itkua, naurua, uusia kieliä ja kulttuureita. Nyt matkani jatkuu, mutta tällä kertaa niin, että saan tukikohdan. Saan paikan, jota hyvässä tapauksessa voin alkaa kutsua kodiksi, vaikkakaan ihan niin toiveikas en ole vielä tässä vaiheessa. Ensi sunnuntaina muutan Ruotsin Göteborgiin ja alan jälleen opiskella. Göteborgista tulee tukikohtani ainakin kolmeksi vuodeksi, minkä siis opiskeluni Göteborgin yliopistossa medie- och kommunikationsvetarprogrammet -ohjelmassa kestää. Kenties kauemminkin, kuka tietää. En usko, että kaukokaipuuni lähtee mihinkään, mutta se on kenties hieman muuttunut. Olen alkanut huomata toisenlaista kaipuuta. Sellaista, mikä pyytää jäämään paikoilleen ja katsomaan olisiko minusta vihdoin siihen. Nyt on ainakin aika ja mahdollisuus kokeilla, mitä tapahtuu. Vaikka matkani siis jatkuu, aion kuitenkin opasurani mukana lopettaa myös Aina matkalla jonnekin -blogini. Kuten olette huomanneet en ole ollut kovinkaan ahkera bloggaaja, ja tällä tavalla saan jonkinlaisen taakan poistumaan myös omilta harteiltani. Minun matkastani on tullut jo nyt uskomattoman hieno. Mitä kaikkea minulla onkaan vielä edessäni? ~Aina matkalla jonnekin. Minne ikinä päätyykin on puolitiessä jostain, tietää sen varsin hyvin itsekin.~