Kun tänään lähden.

Kun tänään lähden, mitä haluaisin sanoa?

Olen iloinen ja kaipaan jo nyt.
Poden huonoa omaatuntoa siitä, että lennän taas lentokoneella.
Olen matkalla sinne, minne kurjet ovat jo lähteneet
Äiti ja isä, anteeksi, jos olen välillä ollut aika sietämätön.
Haluaisin ostaa pyramidin Gizasta (sen ainoan, jota en unessani räjäyttänyt).
Pelkään, että en mahdu uniformuuni.
Toivon oppivani seuraavan kuuden kuukauden aikana arabiaa, tanskaa ja norjaa.
Koen, että olen etuoikeutettu.

Ennen kaikkea kuitenkin:
Heippa ja nähdään taas.

Viidestoista yö

Kun istuu kalliolla, tuntee suolan tuoksun tuulessa ja näkee, kuinka aurinko laskee horisonttiin meren taakse, ei ole kiire mihinkään. Ei sittenkään, vaikka viimeinen näytön paikka odotuttaa itseään seuraavana aamuna ja vaikka istut siinä kahden ihmisen kanssa, jotka vielä pari viikkoa sitten olivat kasvottomia kulkijoita kadulla.

Jos joku olisi sanonut minulle kaksi viikkoa sitten, että tulet elämään yhden elämäsi rankimmista jaksoista seuraavan kahden viikon aikana, en olisi uskonut. Nyt, kun nuo kaksi viikkoa ovat takana, voin sanoa, että tuo joku oli oikeassa. Mallorcan auringon alla me 18 Tjäreborgin opaskoululaista istuimme noin aamuyhdeksästä iltakuuteen luokkahuoneessa opiskellen teoriassa ja käytännössä tulevia työtehtäviämme. Suoritimme neljä koetta, joista kolme oli suullisia esiintymiskokeita ja viimeinen oli kirjallinen loppukoe kaikesta oppimastamme. Iltaisin valmistelimme vielä tulevien päivien tehtävät ja kokeet ja samalla yritimme parhaamme mukaan tutustua toisiimme.

Ensimmäinen viikko oli tappavan tehokasta, ja uskon, että opettajamme testasivat meidän stressin- ja väsymyksensietokykyämme. Toisella viikolla tahti hieman helpotti, ja saimme nauttia vierailevista tähdistä ja pääsimme päiväretkelle legendaarisen Mallorcan syövereihin.

Emme tienneet mitään etukäteen, emmekä oikeastaan tiedä vieläkään mitään. Periaatteessa ympäri Suomea on nyt 18 vastavalmistunutta matkaopasta, mutta me odotamme vieläkin tietoa kohteesta ja ajasta. Epätietoisuus kestää vielä yhdestä kolmeen päivään, pahimmassa tapauksessa vieläkin kauemmin. Siltikin olen seesteisempi kuin pitkiin aikoihin.

Viidentenätoista yönä makasin omassa sängyssäni. Katselin samoja tähtiä, joita olin niin monena iltana katsellut parvekkeeltamme Mallorcalla, mutta tuuli ja sade kuulostivat suomalaisilta ikkunaani vasten. Syksyn sävel oli vahvistunut melkoisesti kahden viikon poissaoloni aikana. Mietin kaikkea, mitä juuri oli tapahtunut enkä oikein edes ymmärtänyt mitään.
Ainakin yhden asian olin kuitenkin oppinut: Se, joka ei etsi, ei voi löytää.