Min värld

Vaikka oppaan työ jo itsessään on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, täytyy meidän silti aina välillä haastaa itsemme ja toisemme. Tässä eräänä päivänä lähdin viiden kaverini kanssa viettämään hieman erilaista vapaapäivää. Olimme puhuneet kauden alusta lähtien, että eräänä päivänä ajamme kartingia. Nyt vihdoin ja viimein pääsimme sanoista tekoihin.

Kun pääsimme radalle, laitoimme kypärät päähän ja hyppäsimme ajokkeihimme. Tuuli vinkui, kun ajoimme rataa ympäri. Joillakin oli vähän huonommat autot kuin toisilla ja jotkut ajoivat paremmin kuin toiset. Minun autoni ohjaus teki pienet tepposet ja ajoin suoraan rengasvalliin yhdessä kurvissa. Sekin oli oikeastaan aika hauskaa.

Päivämme ei tietenkään loppunut vielä tähän. Seuraavaksi hyppäsimme oikeaan autoomme ja lähdimme ajamaan kohti Makadi Water worldia, koko Hurghadan suurinta vesipuistoa. Renkailla ja ilman, yksin, kaksin tai kuusistaan liu'uimme alas mitä mielikuvituksellisempia putkia ja kaukaloita. Vesi roiskui ja nauru ja huuto vuorottelivat.

Päivä oli huippu, ja se jatkui vielä illalla pienten nokosten jälkeen illallisen ja korttipelin merkeissä.

On vielä mainittava, että alkavasta kuukaudesta tulee uskomattoman raskas, sillä tiedossa on viidet jäähyväiset, ennen kuin minun on vihdoin aika sanoa omani. Kaikkein vaikeinta on, että minä lähden meistä kaikista viimeisenä. Kenties se tekee omista jäähyväisistäni kuitenkin helpommat. Aiemmin olen ollut vain helpottunut tosiasiasta, että Egypti jää taakse, mutta eilen koin täydellisen romahduksen. Tälläkään kerralla jäähyväiset eivät ole helpot.

Egyptin ruoka-hups

Olin kaverini kanssa El Gounassa, joka on Hurghadan vieressä oleva aavikon keskelle rakennettu lomaparatiisi. Hurghadan melusta ja autojen tööttäilystä on mukava päästä välillä pakoon, ja niinpä tiemme vie aina välillä El Gounaan lataamaan akkuja.

Tarkoituksenamme oli mennä syömään, mutta pysähdyimme ensin erääseen kahvilaan katsomaan jalkapallo-otteluiden tuloksia. Mielenkiinnosta pyysimme ruokalistoja, mikäli sieltä löytyisi jotain suuhun pantavaa. Saimme ruokalistat pöytään, ja koska olimme nälkäisiä avasimme listat pahaa aavistamatta. Ennen kuin ymmärsinkään näin, etä ruokalistan välistä kipittää jotakin ja siinä samassa heitin menun kauemmas ja nostin kädet ilmaan. Hetken aikaa pöydällä vilisti vapaudestaan innostunut torakka, mutta minä en ollut ihan yhtä innostunut. Kun kaverini kertoi tarjoilijalle tapahtuneesta, hän nauroi iloisesti ja alkoi vitsailla asiasta. Joka kerta, kun hän käveli ohitseni hän hipaisi minua torakkamaisen ilkikurisesti. Tilanne oli sen verran absurdi, että se oli oikeastaan julkeudessaan hauskaa.

Jos jollekkin jäi vielä epäselväksi, emme jäänet torakkaravintolaan syömään.

Viime yönä ennen kahta

Oli minun vuoroni pitää palvelupuhelinta. Vihaan sitä, kun se soi öisin, koska olen itse aivan pihalla, kun puhelimeen pitää vastata suoraan sikeästä unesta. Yleensä kyseessä on asiakas, joka soittaa, että tarvitsee lääkäriä huoneeseen. Niin ajattelin asian olevan, kun puhelin pärähti yöllä soimaan. Tämän työn hyvä puoli on kuitenkin se, että ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää. Yllätys olikin pienoinen, kun puhelimeen soittanut asiakas kertoi, että heidän hotellinsa on tulessa.

Alkujärkytyksen ja muutaman puhelinsoiton jälkeen minä ja kämppikseni Cecilia lähdimme paikan päälle auttamaan asiakkaita ja neuvomaan heitä.

Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, ja muutenkin yö meni suht rauhallisesti. Kotiin palasimme siinä viiden aikaan suhteellisen väsyneinä. Seuraava jännittävä päivä oli jo aivan kulman takana.

Sweat

Itse olisin ilomielin jättänyt tämänpäiväisen aerobic-tunnin väliin, mutta onneksi Cecilia raahasi minut mukanaan kuntosalille. Tuloksena oli hikeä, hymyä ja kipua. Tunnin vetäjänä oli hieman pyöreähkö venäläinen nainen, jonka englannin kielen taito oli vähän niin ja näin, mutta ilman yhteistä kieltäkin nauru raikui peilisalissa. Ehkä vielä pääsenkin talvikuntoon Gambiaan. Ihan varma olen kuitenkin vain siitä, että huomenna käveleminen on vaivalloista. Sen verran kipeä on takamus jo tälläkin hetkellä.

Sunnuntai ja hidas sää

Tänään kävin ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen saunassa, mutta ennen kuin kerron siitä lisää, aloitan alusta.

Olin tänään vapaalla. Sen jälkeen, kun työ on oikeasti alkanut tuntua työltä, ovat vapaapäivät myös todella tervetulleita. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan lähdimme kämppikseni Cecilian kanssa rannalle. Otimme molemmat Lonely Planetimme (Vietnam ja Gambia/Senegal) mukaan ja lähdimme rentoutumaan ja samalla lukemaan lisää uusista tulevista kohteistamme. Kauaa ei rannalla tarvinnut maata, että hiki virtasi, mutta hienompaa kuin itse auringossa makaaminen, oli kellua vedessä tekemättä mitään kuunnellen veden ääntä ja musiikkia, joka pehmeni suloiseksi soljunnaksi veden läpi.

Rannan ja lounaan jälkeen lähdimme pienelle promenadille, vaikkakaan se täällä tööttäyksien ja huudahdusten maassa ei ole mikään nautinto. Poikkesimme parissa vaatekaupassa ja löysimme jopa Onlyn vaatteita! Lopulta tiemme vei kuntosalille, jolle olemme molemmat ostaneet hetki sitten kuukausikortin.

Kuntosalillamme on spa-osasto, jossa on höyrysauna, poreamme ja ihka oikea sauna. Treenin jälkeen menimme ensin rentoutumaan höyrysaunaan, jonka jälkeen vaihdoimme normaaliin saunaan ja suihkun kautta poreammeeseen. Vaikka sauna ei vetänyt vertoja puulämmitteiselle kotimaiselle, oli löylyt ihan mukiinmenevät ja lämpöäkin oli sellaiset 85 astetta. Sovimmekin Cecilian kanssa saunovamme aina treenin jälkeen.

Illalla on luvassa vielä illallinen lomalta palanneen kaverimme kanssa, jonka jälkeen alkaa uusi viikko, uudet asiakkaat ja uudet ongelmat.

Elossa taas

Aikaa on vierähtänyt valtavasti sitten edellisen blogitekstini ja paljon on tapahtunut. Olen käynyt road tripillä Aleksandriassa kämppikseni Cecilian, hänen poikaystävänsä Kristofferin sekä ruotsalaisen kollegani ja hyvän ystäväni Heidin kanssa. Aleksandria oli upea kaupunki, jossa oli selkeitä euroooppalaisia vivahteita. Reissun aikana ajoin myös Kairossa autoa, vaikka luulin, etten tulisi sitä koskaan tekemään.

Olin myös lomalla yhtä aikaa samaisen ruotsalaisen Heidin kanssa tuossa elokuun alussa. Kävimme ensin neljän päivän reissulla Sharm el Sheikhissä ja sen jälkeen viiden päivän Niilin risteilyllä. Uskomattomat yhdeksän päivää tulen muistamaan aina. Koimme ja näimme niin paljon, ettei sitä oikein vieläkään tajua. Nyt voin sanoa, että olen myös käynyt Aby Simbelin kaksoistemppelissä Assuanissa.

Olen aloittanut Advanced open water -sukelluskurssin ja toivon mukaan saan sen päätökseen huomenna. Olen saanut lähtöpäiväni Egyptistä. Se on 31.10, noin 13 kuukautta maahan saapumisen jälkeen. Kaiken tämän lisäksi olen myös saanut seuraavan kohteeni. Tulevan talven tulen vetämään kiertomatkoja Gambiassa. Elämä on uskomatonta. Kuka olisi uskonut, että 22-vuotiaana olen asunut viisi kuukautta Isossa-Britanniassa, yli vuoden Egyptissä ja muutan Gambiaan muutamaksi kuukaudeksi.
Tunteet ovat kaksijakoiset, mutta tiedän, että tälle maalle on aika sanoa hyvästit. Kaipaan muutosta ja kaipaan tuota viittä viikkoa, jotka tulen viettämään Suomessa.
Koska olen ollut uskomattoman laiska blogini kanssa, aion yrittää uutta aikakautta ja lähestymistapaa kämppikseni Cecilian innoittamana. Hän on nimittäin erittäin ahkera bloggaaja. Katsotaan, miten minun käy.