Huomenna on jouluaatto, mutta minä haluaisin lähinnä unohtaa koko joulun olemassaolon. Täällä kaukana iskee kammottava ikävä aina kuin vain ajatteleekin joulua, perhettä ja kaikkea sitä ihanaa yhdessäoloa, mitä siihen liittyy. Jos jotain olen näinä kolmena jouluna oppinut, jotka olen viettänyt ulkomailla, niin sen, että joulu tulee viettää perheen ja läheisten kanssa. Mikäli asia siis on minun vallassani, ensi joulun vietän kotona Suomessa, maksoi mitä maksoi.
Huomenna pidämme uusille vieraille tervetulotilaisuuden ja kaupunkikierroksen, ja illalla käydään vielä hotellitapaamisilla. Illalla vietämme osan tiimin kanssa joulua kotosalla.
Hyvää joulua te kaikki rakkaat ihmiset. Ajattelen teitä lämmöllä ja kaiholla. Nauttikaa <3
perjantai 23. joulukuuta 2011
tiistai 20. joulukuuta 2011
Moonlight sonata
Istun hotellin ulkoterassilla Kaolackissa, Senegalissa. Altaan ympärillä on värillisiä lamppuja, nurkassa joulukuusi, taivaalla tähtiä ja kuun rippeet. Viimeiset kolme päivää olen kiertänyt yhdessä paikallisoppaamme Kantehin ja kuljettajamme kanssa Senegalin länsi- ja pohjoisosia. Huomenna palaan takaisin Gambiaan, ja sen myötä minun pitäisi olla valmis viikon päästä tulevia ensimmäisiä kiertomatkalaisiani varten.
Siinä missä Gambia vaikuttaa pelkältä pikkukylältä ja maaseudulta, Senegalissa on selkeitä ranskalaisia vaikutteita ja hieman kehittyneempiä kaupunkejakin. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt kaikesta mitä olen nähnyt, ja uskon, että kietomatkoista tulee hyviä. Ihastuin Goren saareen, jolla on synkkä osansa orjakaupan kammottavassa historiassa. Maistoin vettä vaaleanpunaisesta järvestä. Näin satoja pelikaaneja, merimetsoja ja naamioviheltäjäsorsia. Olen istunut minibussissamme satoja ja satoja kilometrejä ja yrittänyt sisäistää näkemääni. Sillä seuraavan kerran näissä maisemissa ollessani, minä olen opas.
Täällä ollessani olen myös ajatellut Egyptiä todella paljon. Tahtomattakin rinnastan kaiken maahan, jota olen alkanut jo kaivatakin. Vieläkään en ole nähnyt upeampaa auringonnousua kuin Siinain vuorella kokemani. Jos Egypti vie siis kauneimman auringonnousun tittelin, kyllä täällä auringonlaskut ovat omaa luokkaansa. Auringonlasku savannilla, se täytyy jokaisen itse nähdä.
Aika matelee eteenpäin ja pian on joulu. Haluaisin olla kotona läheisteni seurassa ja nauttia joulun tuoksuista, mauista ja tunteista. Kaikki tuo on vain tällä hetkellä valitettavan kaukana.
Siinä missä Gambia vaikuttaa pelkältä pikkukylältä ja maaseudulta, Senegalissa on selkeitä ranskalaisia vaikutteita ja hieman kehittyneempiä kaupunkejakin. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt kaikesta mitä olen nähnyt, ja uskon, että kietomatkoista tulee hyviä. Ihastuin Goren saareen, jolla on synkkä osansa orjakaupan kammottavassa historiassa. Maistoin vettä vaaleanpunaisesta järvestä. Näin satoja pelikaaneja, merimetsoja ja naamioviheltäjäsorsia. Olen istunut minibussissamme satoja ja satoja kilometrejä ja yrittänyt sisäistää näkemääni. Sillä seuraavan kerran näissä maisemissa ollessani, minä olen opas.
Täällä ollessani olen myös ajatellut Egyptiä todella paljon. Tahtomattakin rinnastan kaiken maahan, jota olen alkanut jo kaivatakin. Vieläkään en ole nähnyt upeampaa auringonnousua kuin Siinain vuorella kokemani. Jos Egypti vie siis kauneimman auringonnousun tittelin, kyllä täällä auringonlaskut ovat omaa luokkaansa. Auringonlasku savannilla, se täytyy jokaisen itse nähdä.
Aika matelee eteenpäin ja pian on joulu. Haluaisin olla kotona läheisteni seurassa ja nauttia joulun tuoksuista, mauista ja tunteista. Kaikki tuo on vain tällä hetkellä valitettavan kaukana.
torstai 15. joulukuuta 2011
Miehet ja Naiset
Vaikka Afrikassa saattaa välillä olla värimaailma luonnossa aika yksitoikkoista, varsinkin jos ollaan kuivalla kaudella, on täällä aina yksi varma väriläiskä: naiset. Naisten vaatteet ovat riemunkirjavia ja loistavat kaikissa mahdollisissa väreissä ja kuvioissa. Mustaa olen nähnyt vain parin naisen päässä ja he olivat hyvin uskonnollisia muslimeita, jotka kävelivät kadulla hijabissa ja burkhassa.
Naisilla on muutenkin suuri rooli afrikkalaisessa yhteiskunnassa. Naisilla ei ole suoranaista valtaa, sillä mies on aina perheen pää, ja vaimoja voi hyvinkin olla useampia. Täällä naiset ovat kuitenkin vahvoja. He pitävät huolen perheestä, hoitavat lapset, tekevät peltotyöt. Naiset kantavat täällä tavarat, ja jos mies on vieressä, hän saattaa antaa omatkin tavarat naisen kannettavaksi. Täällä suuria lasteja pään päällä kantavat naiset ovatkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Naisten tehdessä töitä, miehet saattavat istuskella bantabassa teetä juoden ja politiikkaa keskustellen.
Miten hyvin täällä ymmärtääkään sen, miten paljon oma elämä riippuu siitä, mihin päin maailmaa sattuu syntymään.
Naisilla on muutenkin suuri rooli afrikkalaisessa yhteiskunnassa. Naisilla ei ole suoranaista valtaa, sillä mies on aina perheen pää, ja vaimoja voi hyvinkin olla useampia. Täällä naiset ovat kuitenkin vahvoja. He pitävät huolen perheestä, hoitavat lapset, tekevät peltotyöt. Naiset kantavat täällä tavarat, ja jos mies on vieressä, hän saattaa antaa omatkin tavarat naisen kannettavaksi. Täällä suuria lasteja pään päällä kantavat naiset ovatkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Naisten tehdessä töitä, miehet saattavat istuskella bantabassa teetä juoden ja politiikkaa keskustellen.
Miten hyvin täällä ymmärtääkään sen, miten paljon oma elämä riippuu siitä, mihin päin maailmaa sattuu syntymään.
lauantai 10. joulukuuta 2011
Puitten sylissä
Lentokone alkoi lähestyä rannikkoa ja rannikko muuttui pikku hiljaa vihreäksi kasvustoksi ja punaiseksi maa-ainekseksi. Olin laskeutumassa savannille. Olen Afrikassa!
Laskeuduin siis Banjulin kansainväliselle lentokentälle, joka on Tampereen lentokentän kokoluokkaa. Laukkumme eivät saapuneet suoraan hiekalle, niin kuin isä kertoi vielä 80-luvulla tapahtuneen, vaan tovin odottelun jälkeen kentän ainoalle laukkuhihnalle. Lentokentällä meitä oli vastassa jo muutamat kollegamme sekä pomomme Eveliina, joka ajoi meidät myös tulevaan kotiimme.
Asumme Kololin kylässä lähellä Serrekundan kaupunkia. Asunnollemme johtaa punahiekkainen tie ja asuma-alueellamme on kissaperheitä, jotka seuraavat meitä kotiovelle asti. Asun yhdessä Lindan kanssa tilavassa kolmiossa. Kotonamme ei tällä hetkellä toimi ilmastointi eikä meille tule kuumaa vettä, mutta eikö se vähän kuulukin asiaan.
Kaikki ympärillä oleva ja tapahtuva viestii siitä, että olemme todellisessa Afrikassa. Vaikka olen asunut jo Afrikan mantereella vuoden verran, en varsinkaan nyt, tämän nähtyäni, lue Egyptiä osaksi Afrikkaa. Gambian luonto, äänet, tuoksut ja ihmiset ovat sitä, mikä kuva minulla Afrikan maanosasta on. Jykevät apinanleipäpuut, syvääkin syvemmän tummanruskea ihonväri, heimokielet, Cembe-rummut, hiekkatiet ja iltasin heinäsirkkojen äänet. Kaiken tämän aistin ympärilläni koko ajan.
Työt alkavat ensi viikolla ja kiertomatkalle lähden ensimmäisen kerran kuun lopussa. Odotan innolla, mitä kaikkea tulevat pari kuukautta tuovat tullessaan. Ilmassa on tuulahdus jostain uudesta ja jännittävästä.
Laskeuduin siis Banjulin kansainväliselle lentokentälle, joka on Tampereen lentokentän kokoluokkaa. Laukkumme eivät saapuneet suoraan hiekalle, niin kuin isä kertoi vielä 80-luvulla tapahtuneen, vaan tovin odottelun jälkeen kentän ainoalle laukkuhihnalle. Lentokentällä meitä oli vastassa jo muutamat kollegamme sekä pomomme Eveliina, joka ajoi meidät myös tulevaan kotiimme.
Asumme Kololin kylässä lähellä Serrekundan kaupunkia. Asunnollemme johtaa punahiekkainen tie ja asuma-alueellamme on kissaperheitä, jotka seuraavat meitä kotiovelle asti. Asun yhdessä Lindan kanssa tilavassa kolmiossa. Kotonamme ei tällä hetkellä toimi ilmastointi eikä meille tule kuumaa vettä, mutta eikö se vähän kuulukin asiaan.
Kaikki ympärillä oleva ja tapahtuva viestii siitä, että olemme todellisessa Afrikassa. Vaikka olen asunut jo Afrikan mantereella vuoden verran, en varsinkaan nyt, tämän nähtyäni, lue Egyptiä osaksi Afrikkaa. Gambian luonto, äänet, tuoksut ja ihmiset ovat sitä, mikä kuva minulla Afrikan maanosasta on. Jykevät apinanleipäpuut, syvääkin syvemmän tummanruskea ihonväri, heimokielet, Cembe-rummut, hiekkatiet ja iltasin heinäsirkkojen äänet. Kaiken tämän aistin ympärilläni koko ajan.
Työt alkavat ensi viikolla ja kiertomatkalle lähden ensimmäisen kerran kuun lopussa. Odotan innolla, mitä kaikkea tulevat pari kuukautta tuovat tullessaan. Ilmassa on tuulahdus jostain uudesta ja jännittävästä.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Kohtalon oma
Viiden viikon loma on ohi. Illalla olen Tukholmassa ja huomenillalla Gambiassa. Vaikka on ihanaa päästä taas töihin, lähtöajankohta ei ole kaikista hauskin mahdollinen. Olisin kovasti halunnut viettää joulun Suomessa perheen kanssa, mutta onneksi meillä oli jo eilen itsenäisyyspäivänä joulupäivällinen ja muutenkin olen saanut joulua viettää jo muutaman viikon etuajassa.
Loma on tullut tarpeeseen, ja sen aikana on tapahtunut kaikkea hienoa, mutta ei niin paljon iloa, ettei mukaan mahtuisi suruakin. Ensimmäinen viikko meni levätessä enkä juurikaan liikkunut muuta kuin sängyn ja jääkaapin väliä. Seuraavalla viikolla olikin sitten jo vähän menevämpi olo ja kolmas viikko olikin lomani kruunu. Minun ja Tommin lomareissu Meksikon Cancúniin oli upea. Paljon hienoja muistoja. Kun saavuin Meksikosta kotiin, odottivat myös kandidaatin paperit pöydällä. Viimeiset viikot onkin sitten mennyt jo suunnatessa ajatuksia Gambiaa kohti. Elämän rajallisuus ja traagisuus muistutti myös olemassaolostaan, kun sain todella surullisia uutisia Egyptistä. Työkaverini kuolema on antanut todella painostavan ja surullisen sävyn lähtööni.
Olen kuitenkin ladannut akkuni ystävien ja perheen luona ja jälleen kerran valmis lähtöön. Gambia ja uudet haasteet, täältä tullaan!
Loma on tullut tarpeeseen, ja sen aikana on tapahtunut kaikkea hienoa, mutta ei niin paljon iloa, ettei mukaan mahtuisi suruakin. Ensimmäinen viikko meni levätessä enkä juurikaan liikkunut muuta kuin sängyn ja jääkaapin väliä. Seuraavalla viikolla olikin sitten jo vähän menevämpi olo ja kolmas viikko olikin lomani kruunu. Minun ja Tommin lomareissu Meksikon Cancúniin oli upea. Paljon hienoja muistoja. Kun saavuin Meksikosta kotiin, odottivat myös kandidaatin paperit pöydällä. Viimeiset viikot onkin sitten mennyt jo suunnatessa ajatuksia Gambiaa kohti. Elämän rajallisuus ja traagisuus muistutti myös olemassaolostaan, kun sain todella surullisia uutisia Egyptistä. Työkaverini kuolema on antanut todella painostavan ja surullisen sävyn lähtööni.
Olen kuitenkin ladannut akkuni ystävien ja perheen luona ja jälleen kerran valmis lähtöön. Gambia ja uudet haasteet, täältä tullaan!
lauantai 3. joulukuuta 2011
Det finns inga ord
Det här är min första och troligen min sista inlägg på svenska. Det här är för min vän, min kollega, för en del av min guide-familj, som är inte längre här.
Just nu det finns inga ord som kunde berätta hur det känns. Men vi har våra minnen, och i alla fall oss i Villa Yanni 4, vi har många bra minnen. Jag hoppas en dag, vi kan skåla för vår vän tillsammans. Hans tid kom alldeles för tidigt.
Som så många kvällar och några tidiga morgnar jag hörde högt musik som kom nedanför, lyssnar jag på låten som säger:
~Don't you cry tonight there's a heaven above you baby. And don't you cry tonight...~
Men jag kan inte hjälpa det. Jag gråter. Vila i frid vännen, du ska bli smärtsamt saknat.
Just nu det finns inga ord som kunde berätta hur det känns. Men vi har våra minnen, och i alla fall oss i Villa Yanni 4, vi har många bra minnen. Jag hoppas en dag, vi kan skåla för vår vän tillsammans. Hans tid kom alldeles för tidigt.
Som så många kvällar och några tidiga morgnar jag hörde högt musik som kom nedanför, lyssnar jag på låten som säger:
~Don't you cry tonight there's a heaven above you baby. And don't you cry tonight...~
Men jag kan inte hjälpa det. Jag gråter. Vila i frid vännen, du ska bli smärtsamt saknat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)